maaliskuuta 01, 2015

viharakkaustyhjyys

Mun pää on täynnä tuskaa ja ahdistusta. Mun mieli ei enää tiiä mihin se kääntyy tai mitä mieltä se edes on. Kehen voi luottaa vai voiko kehenkään? Tyhjyys on viikonlopun sana, enkä ymmärrä tästä mitään. Mitä tahdon ja mikä on oikein?

Tahtoisin nukkua ikuisuuden, muttei tässä elämässä ole sellainen sallittua. Huominen keskustelu tulee olemaan todennäköisesti turha, koska päässäni ei liiku yhtäkään asiaa mistä puhuisin. Tai oikeastaan niitä on niin paljon ettei niitä enää ole.

On hyvin turhautunut olo. Epätoivoinen ja epätodellinen. Koen olevani vain muurien ympäröitynä, enkä pääse pois millään. Olen umpikujassa, joka on ympyrän muotoinen. Pitäisi oppia lentämään tai kaivautumaan. Tai vain tyytyä tilanteeseen.

Väsyttää, enkä jaksa ajatella, vaikka kirjoitus tuntuisi oikealta. Tuntuu, ettei mikään auta oloon, mutta toisaalta tää olo on rakas ja tärkeä. Tuntuu kotoisalta miettiä tyhmiä asioita. Leimaan itseni hulluksi kun pystyn sanomaan nauttivani itsetuhoisista ajatuksista. Lohduttaudun sillä, että joka ikinen päivä voi olla viimeinen.

Tahtoisin myös kertoa eräälle ystävälle, kuinka tuo pitää maailmani kasassa, vaikka olenkin täysin sekopää. Arvostan sitä, miten ollaan päästy jokaisesta pahimmastakin sanaharkasta eteenpäin, eikä kukaan oo tullut meiän väliin. Ja vain ne ihmissuhteet kestää, jotka kestää pahimmatkin myrskyt. Jos sitä jonkun syliin tahtoisi kuolla, niin tietäisin kehen päin kääntyisin.

Jaksan vielä, jaksan varmasti pidemmällekin, mutta olen silti uupunut elämästä. Epätoivo ei katoa rinnasta koskaan. Se seuraa. Se on aina siinä jossakin. Niin kuin moni muukin tunne. Vihaan tunteitani.

Vihaan tunteettomuuttani.
Tyhjyyttäni.

Ja silti rakastan.

6 kommenttia:

  1. Toi on niin tuttu tunne. Samalla vihaa ja samalla rakastaa koska ne itsetuhoiset ajatukset on tullu niin tutuiksi et ne tuntuu kodilta. tuntuu että ne kuuluu pyöriä päässä koska siitä on tullu niin normaalia jo. Mut yritä olla antamatta valtaa sille et rakastaisit niitä pahoja ajatuksia. koita jotenkin työntää niitä pois ja ajatella kaikkia hyviä muistoja ja hauskoja asioita ja vaikka ne itsetuhoset ajatukset taas yrittäis ottaa vallan nii yrität työntä ne sivuun ne ajattelemalla kaikkea hyvää elämässä. Muista että sä oot niin paljon enemmän kuin ne pahat ajatukset, sä oot niitä vahvempi. Ja uupunut saa olla, kunhan ei luovuta. Voimia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh sait mut sanattomaks. Kiitos kovasti.. nää niin saa jaksamaan <3 voimia sinullekin <3

      Poista
    2. Ihana kuulla, vähä toivoinki että saisit voimaa tästä <3
      mut muista, sulla ei oo kiire parantua sulla ei oo kiire mihinkään, koska sullahan on koko elämä aikaa. kunhan et kuitenkaan rääkkää itseäs ihan liikaa noilla itsetuhoisilla ajatuksilla, niistä on kuitenkin vaan harmia. yritä vaan päästä eroon niistä, mut ei siinäkään tarvitse olla mitään kiirettä. siinä menee aikaa, pitää vaan yrittää jaksaa ja olla kärsivällinen ja toivoa että joku päivä et enää joutuis kohtaamaan niitä.
      ota pieniä askelia kerralla äläkä yritä hypätä metrejä eteenpäin
      ota se aika mitä tarviit äläkä kiirehdi.
      sun eteen tulee vielä se joku erityinen päivä
      joka saa sut uskomaan että tulevaisuus on valoisa. ihan varmasti tulee. jaksa vielä uskoa siihen <3

      Poista
    3. tää on vaikea muistaa, mutta nyt mun täytyy avata aina välillä tää teksti, jotta muistan nää sun sanat. Musta tuntuu, ettei mulle kukaan oo sanonut koskaan "ota se aika mitä tarviit äläkä kiirehdi". Kyllä tää sama asia on jotenkin esim. Äidin puheesta tullut ilmi, mutta jotenkin.. toi on lause minkä tahtoisin kuulla monelta muultakin. Tuntuu, että silti pitää kiirehtiä. Pitää olla normaali. Pitää osata elää.

      Mun ajatus katkes ihan yhtäkkiä ku kirjotin... napsahti taas tyhjyys ja epätodellisuus päälle.. anteeksi..

      Kumarran ja kiitän. Jos voisin, halaisin sua, koska toi sun lause on niitä mitä mun pitäs oppia käytännössä tekemään. olemaan kiirehtimättä oman itteni kanssa..

      Tiivistän..kiitos. <3

      Poista
    4. Tunnistan itteni näistä sun teksteistä ja mun pitää aina välillä hokea itelleni ettei mulla oikeesti ole mitään kiirettä. Siks kai tulikin vähän semmonen olo et pakko mun on muistuttaa suakin, että aina saa hidastaa jos siltä tuntuu. ei oo mitään kiirettä, eikä koskaan ei oo liian myöhästä parantua.

      Voisinpa mäki vaan halata sua. <3

      Poista