Pitäisi puhua, että en mä pysty siirtymään uuteen paikkaan juuri nyt jatkamaan mun työharjoittelua. Pelkään silti, mitä musta ajatellaan jos yhtäkkiä kieltäydynkin. Olen juuri päässyt hyvin mukaan porukkaan. En tahdo uusia ihmisiä koko ajan. En jaksa esittäytyä uudestaan.
Suorituspaineet.
Elämä vain painaa hartioilla, eikä se katoa vaikka ulkona sataisi räntää. Tahtoisin piirtää ajatuksiani, kirjoittaa runoja, muttei tunnu siltä, että mikään onnistuisi. On iso tyhjyys, josta ei pääse irti ja kaikki tuntuu mitättömältä. Tahtoisin vain kotiin. Olla ajattelematta. Katsoa kun isot lumihiutaleet peittävät jo sulanutta maata.
Kyyneleet kastelevat kengän kärjet samalla tavalla ja hymyilen, koska sitä ei huomaa kukaan. On helppoa olla onnellinen jos elämä on tasapainossa. Nuoralla käveleminenkin on helppoa kunhan sen vain osaa. Mutta epäonnistua ei saa. Tippua ei saa.
Pienen pieni horjahdus.
Askeleet johtavat samaan umpikujaan aina vain uudestaan. Kierrän ympyrää, joka on sulkeutunut jo pääni sisääni. En pysty katsomaan kaikkia silmiin puhuessani. Hävettää olla herkkä ja sitä mitä ikinä olenkaan.
Kun enhän edes tiedä mitä olen.
Väsymys on järjetöntä, enkä jaksa yhtikäs mitään. Tyhjätyhjätyhjä. Koskaan ei ole täysi.
Paitsi silloin kun istuu sillan kaiteella heilutellen jalkojansa.
''Nuoralla käveleminenkin on helppoa kunhan sen vain osaa. '' Kuvastaa mun mielestä hyvin epävakautta ainakin itselläni, välillä tuntuu että pysyykin oikealla reitillä, mutta silti horjahtelee ja meinaa tippua. Voisin sanoo et tykkään tosi paljon sun kirjotustyylistä, ehkä se johtuu siitä että pystyn samaistumaan sun teksteihin. Voimia, olet vahva <3
VastaaPoista<3
Poista