Tänään alkoi pelolla ja jännityksellä odotettu ahdistusryhmä. En aio tästä sen enempää avartaa, ehkä moni tietää mikä se on. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, millaisia ihmisiä siellä tulee olemaan. Oli yllättävän helppoa olla mukana ja kerroin jopa omia ajatuksia ja asioita. Olin kuitenkin ollut jo pitkään siinä uskossa, etten aio suutani avata siellä. Toisin kävi.
Mun ajatukset laukkaa silti villisti ja tuntuu, ettei tästä myrskystä näy koskaan loppua. Joko veneeni uppoaa minun takiani tai sitten ulkoisten asioiden takia. Elämä tuntuu vaikealta. Tuntuu väsyneeltä olla yhtään mitään. Yritän silti kovin olla mahdollisimman hyvä ystävä. Tyttöystävän rooli ei vissiinkään ollutkaan minulle.
Tai sitten toivon liikoja.
Tahtoisin kuulla, että olen tärkeä ja ainoa. Haluaisin tietää, olenko auttava käsi vai potkiva jalka. En saa kuitenkaan kuulla mitään. Kelpaan näin, mutta silti mielipiteeni ovat liian vääriä. En jaksa aloittaa väkisin keskustelua, sillä ei mua kohtaakaan kovin kiinnostuneita olla. Koen edelleen eläväni parisuhdetta yksin.
Ei tää toimi. Tarviin SUT.
Tiiän, että kenties joku päivä luet tän. Toivottavasti saisin muutakin takaisin kuin "mieti kuinka paskalta musta tuntuu". Mä olen rikki jo ihmissuhteista. Jokainen revitään rikki ja minä olen syypää. Kaiken pahan alku ja juuri. Mutta mun pitää silti ajatella kuinka paskaa muillakin on.
Ehei... ei toimi homma niin.
Kyse ei oo enää muista ihmisistä, vaan kyse on vain ja ainoastaan poikaystävästäni. Kuinka pitkälle tuo tulee ikinä mua vastaan? Tuleeko ollenkaan? Onko ihminen valmis muiden ihmisten takia johonkin? Jos ei, niin tahtoisin kovin tietää mikä tässä on enää järkevää.
Tuhoan itseäni. Asetan itse itseni pahaan tilanteeseen. Kärjistän asioita. Ehkä olenkin vain itsekäs ja tahdon kaiken menevän niin kuin minä sanon. Kenties minun itkuni ovatkin vain turhia ja elän jossakin aivan muualla. En osaa kuvailla oloa, joka on aivan sekalaisen sekainen. Milloin taas romahtaa?
Rakensin sillan itselleni jälleen pahan puron yli, mutta rakensin sen huonoista materiaaleista. Nyt seison keskellä siltaa. Tietäen, että voin tipahtaa milloin vain jokeen. Viimeinenkin naula voi antaa periksi. Mihin joki sitten vie mut?
Kuulen vesiputouksen huminan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti