Oksettaa, enkä tiedä miksi. Huono olo vaivaa päänsärkynäkin ja tuntuu kuolemalta ajatella yhtikäs mitään. Olen väsynyt, vaikka olen nukkunut. Nukkunut kyllä hiukan huonosti, nähden unia elämän ja kuoleman väliltä.
Tahtoisin kaivautua johonkin kuoppaan, piiloutua ihmisiltä. Pelkään ottavani liikaa kontakteja muihin. En jaksa puhua monelle ja itsesyytökset kasvavat kasvamistaan. Ensi viikko on täynnä liikaa asioita, jotka kantavat nimeä Pakko. Tahtoisin huutaa itseni nukuksiin.
Tuntuu siltä, kuin välillä lakkaisikin olemasta. Katoaa johonkin. Viisarit tikittävät, mutta minua ei ole. Viime kaupassa käynti sai mut pelkäämään omaa itseäni lisää. Yksin jäädessäni sain monta pyörryttävää kohtausta, joiden aikana en tiennyt olinko vai enkö ollut. Tiedostin liikaakin asioita. Olisin tahtonut lysähtää lattialle.
Olen liian väsynyt kirjoittamaan. Olen omassa maailmassa, vaikka olenkin tässä.
Yllättäen kesken tekstin jäin vain tuijottamaan ruutua. En katsonut ruutua, olin jossakin muualla. Kuulin ja tunsin liikaa. Poissaolevaa. Pelottavan hullulta kuulostavaa. Taidan päätyä vaihtoehtoon nukkuminen.
Kumpa sitä voisi lakata olemasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti