Vanha tuttu. Bloggerin käyttäjä jo monen monta vuotta. En ole uusi kasvo ja varmasti moni tulee tunnistamaan kirjoitustyylistä, mutta yritetän silti karistaa tutut ihmiset pois. On vaikeaa olla oma itsensä. On vaikeaa olla sitä mitä on, jos toiset eivät tykkää siitä. Silloin on esitettävä. Kaivettava oma kuoppa ja suojata itseään. Silleen teinkin.
En osaa kirjoittaa itsestäni sen enempää, mutta onko se niin oleellistakaan? Kirjoittaminen on ihanaa ilman järjenhäivääkään ja sitä tämä varmasti tulee olemaan. Olen runoilija-tyyppiä, joten tekstit ovat usein kielikuvia täynnä. Näin minä purkaudun. Purkaudun pahoista oloista.
Ai mikä mua vaivaa? Itseni. Oma rakas vihollinen. Tai rakkaasta en enää tiedä. Diagnoosia ei vielä ole näytille laittaa, laitanko edes, en tiedä. Mielenterveysongelmien ohessa suoritan silti kouluani loppuun ja minun pitäisi valmistua piakkoin.. Jos vain mieli kestää. Olen tosi herkkä ja tunteellinen. Moni sanoo sympaattiseksi ja ujoksi. En omista monia kavereita, omistan pari hyvää ystävää.
En kirjoita arkipäiväisestä hömpötyksestä, kirjoitan syvällistä taidetta. Omistan monia eri tunteita, tunteettomankin, ja mieleni vaihtelee hyvin usein. Tahtoisin tuoda enemmän esille, miltä musta tuntuu aina päivän aikana. Epätoivoisesti koitan moista tehdä, mutta... Huonolla menestyksellä.
Olen oikeasti tosi huono näissä.. Liian arkinen teksti hermostuttaa mua, koska en koe saavani tähän mitään järkevää kasaan. Ehkä uusi alku on silti hyvä.
Josko kirjaimet osuisivatkin koloihinsa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti