On ihan hukassa, vaikka on hereillä. Nukkunut enemmän kuin tarpeeksi eikä siltikään herää. Tuntuu, ettei jälleen edes ole täällä. Herää tajuamatta, että on nukkunut sängyssä sohvan sijasta. Katsahtaa kelloon ja tajuaa, että pian pitää jaksaa lähteä ulos ovesta. Ei haluaisi taaskaan mennä. Miksi asiat muuttuvat niin nopeasti. Miksi ei edes muutamaa päivää tietäisi.
Sitä polttaa tupakan tupakan perään ja yrittää kerätä itseään ja saada itseään taas tähän hetkeen. Ymmärtäen, että kaikki on tässä ja nyt eikä tämä ole unta. Soittaa puhelun, mutta ei pysty puhumaan asioista, koska mitään ei pysty laittamaan sanoiksi enää. Outo olo. Ainoa asia miten mitään pystyy kuvailemaan.
Haluaisin vain olla. Tuijottaa kattoa ja yrittää herätä tähän maailmaan niin kuin aikaisemmin. Tajuta, että taas pitäisi tehdä jotakin. Tein pakolliset. Kulutin rahani niihin iänikuisiin laskuihin. Selvillä vesillä jälleen. Toivottavasti. En muista olenko unohtanut jotakin.
Osaisipa kuvailla paremmin. Osaisipa sitä sanoa mikä se olo on tässä kaikessa, mutta en löydä itsestäni yhtikäs mitään. Koko minä tuntuu niin vieraalta käsitteeltä. Välillä tuntuu kuin taas katselisi kaikkea vain ulkopuolelta. Seisoisi lasikopin takana, eikä kukaan edes kuule. Enkä minä edes osaisi sanoa mitään. Vaikka tahtoisin.
Kaikki on jossakin syvällä minussa. Tai sitten kaikki on vain kadonnut. Minusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti