Jos ei lääkkein niin alkoholilla. Juo juo juo. Nopeasti, nopeammin. Älä mieti huomista, älä ensi viikkoa. Ei niitä kuitenkaan välttämättä edes tule. Katsahda jälleen lääkekaappiin. Leiki ajatuksella vielä enemmän seommasta päästä. Ota sheiveri käteen äläkä missään nimessä katsahda peiliin.
Sieltä tuijottaa väsyneen näköinen haamu. Ilman elämää.
Sitä on ollut ihan positiivinen ja virkeä tänään. Nukkunut Ketipinorin avulla semi hienosti, eipähän ainakaan herännyt. Olisi voinut nukkua vähän lisää. Muutaman vuoden. Samalla sitä poltti tupakan kun jäi yksin ja mietti miten sitä voisi jopa jaksaakin jotakin tänään. Lähdin mukaasi töihin.
Sen muutaman tunnin. Hauskaa. Nähdä sinut töissä.
Samalla kun sitä itse pohtii miten helvetissä sitä palaa takaisin töihin. Kun ajatus tuntuu ihan jeesiltä, mutta mitäs sitten kun se hetki oikeasti on käsillä. Onko se millainen? Eihän sitä pitäisi edes miettiä. Eihän sitä tiedä onko edes hengissä.
Ajoin autollasi tänään. Rakastan ajaa sillä. Älä huoli, ei se omaani voita modernisuudessaan, mutta se on pehmoinen. Tasainen ja tuli vain niin luottavainen olo. Hymyilin ja mietin jälleen miten onnekas olenkaan kanssasi. Miten jaksat katsella kasvojani monia tunteja; ikinä näyttämättä sitä että kyllästyisit tai haluaisit vähemmän kosketusta. Tai ylipäätään haluat että kosketan.
Kyllähän sitä ajoittain pohtii mitä se edellinen suhde edes oli. Enhän mä voinut toista edes halata ilman, että hän sitä itse halusi.
Syyttämättä ketään. Sen piti olla ikuista ja loputonta. Mutta eikö ne kaikki suhteet ole pohjalta "now always forever"? Kun sitä miettii mitä sai kuulla siinä vaiheessa kun itse teki sen vaikean päätöksen ja töksäitty, ettei tästä tulekaan mitään. Olen pahoittanut monen ihmisen mielen elämäni aikana.
Palaan aikaan kun otit yhteyttä sattumalta koko paskan homman jälkeen. Ihmettelin miten olitkaan voinut tajuta, että olin juuri edellisenä yönä nähnyt sinusta unta. Miettinyt aamulla miksi hitossa näen monen vuoden jälkeen sinusta unta. Ja miten positiivisella tavalla olitkaan siinä unessa. Ei sitä osannut odottaa. Mutta se tuli varmasti parempaan kuin parhaaseen saumaan. Sait minut hymyilemään heti. Innokkaana laittamaan itseni kauniiksi kun lupauduit tulla hakemaan korvessa asuvan ruutupaidan.
Kuinka se tunne ei ole kadonnut. Kuinka sitä nykyään herääkään vierestäsi miettien, että joskus sitä vain unelmoi tuosta komeasta miehestä vierelläni. Kuinka muistankaan miten katsoit minua monia kesiä sitten. Miten siitä "miksi tuo töllää minua" muuttui "toivottavasti se on tänäänkin paikalla". Miten jokainen hetki oli liian lyhyt.
Ja vaikka olisimme viikon nyt yhdessä. Se olisi liian lyhyt.
Sinuun ei voi kyllästyä. Hymyäsi ei voi tarpeeksi nähdä. Sinua ei voi ikinä halata tai suudella tarpeeksi. Sinun viesteihisi ei voi koskaan vastata tarpeeksi hyvin, eikä sinunlaistasi ole ikinä ollut elämässäni. Eikä toista sellaista edes koskaan voi tulla.
En ikinä uskonut, että ihmissuhde voi muuttaa myös harrastusta. Sinä teit senkin. Miten enää ei ollut tärkeintä töiden jälkeen päästä nopeasti pussaamaan kauraturpaa. Oli tärkeintä päästä pian auton rattiin ja ajaa luoksesi. Kun jonain iltana päätin olla kotona ja tunnin olon jälkeen totesit ikävä-viestieni jälkeen, että tule tänne. Minä tulin. Sanoin vain, että odotathan puoli tuntia.
Ja sitten ne yöunet jäivät lyhyiksi. Heräsin viideltä töihin. Silloin heräsin töihin. Nyt minä lusmuan kotona omassa mielipahassani miettien ja kirjoittaen idioottimaisia stooreja. Ylistämässä sinua ja sinun maailman kuvaasi. Kuinka kiitollinen olen, että kuulun maailman kuvaasi. Kuinka soluttaudun nauraen ottamiisi salakuviin minusta.
Kun minulla on sinut, minulla on kaikki. Kun katsahdat minua tänään silmiin jälleen hymyillen, olen onnellinen.
Olet tärkeimpäni. Kautta viinirypäleiden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti