maalarina kuolema

Joskus mulle sanottiin, että pitää osata sanoa ei. Niinkin yksinkertainen sana on tuonut elämään suuria mutkia. Ei sitä vain pysty yhtäkkiä olla suostumatta johonkin. Kaikki täytyy haalia itselleen. Aina kun suustani on kuultu sana ei, maailma on heittänyt kuperkeikkaa.

Joten miksi vaivautuisin?

Tälle viikolle on yksi, kaksi... seitsemän asiaa, jotka pitäisi hoitaa kuuteen päivään. Ja koulu jää koko viikoksi. Joku päivä mulle vielä sanotaan, että ei tarttee tänne tulla. Melkein odotan sitä päivää. Olen luopunut myös monessa muussakin asiassa toivosta.

Koska ei tässä takaisin saa yhtikäs mitään.
Itkua.

Eräs henkilö, kiitos sinulle, olen ollut huono juttelemaan. En varmastikaan koskaan pysty antamaan takaisin sitä mitä oot antanut mulle. Ja sinä myös, melkein sisko, jotenkin ilahdutat päiviäni suuresti. On suuri ilo nähdä, että viestejä tulee sinulta. Kukaan muu ei tiedä elämästäni niin paljoa kuin sinä. Tiedät sen. Siksi sinulle on helppo puhua.

Kiitän, olen kiitollisuuden velassa.

Olen väsynyt ja poissaoleva. Jokseenkin myös tunteeton. Nyt on se hetki, kun pensseli pitäisi heittää seinään. Antaa sen maalata sen verran mitä se saa aikaiseksi. Katsoa, antaako se mitään vastauksia. Jos ei..

Pitää hankkia uusi seinä.