pohjattomuutta

Olen väsyneempi kuin hetkeen. Tahtoisin nukkua päivien ohi, tajuamatta mitä ympärillä tapahtuu. Tuntuu liialta, vaikka mitään ei ole. Ahdistus kasvaa, eikä millekään löydy järkevää selitystä. En jaksa tehdä mitään. Pienikin asia saa voimat vietyä.

Hoitokontaktini tuntui viimein ymmärtävän minua. Häpeä oli suuri mennä paikalle, mutta jälkeenpäin ajateltuna; onneksi menin. Asiat tuntuivat olevan siltä osin käsitelty. Iso kivi tipahti olkapäiltä. Ehkä se vei voimat.. kamala stressaaminen työntekijästä loppui.

Kiinnostus on nollan alapuolella. Olen luvannut mennä kuvaamaan hevosia huomenna, joten jostain on kaivettava hymy huulille. Tiedän, että lähteminen on vaikeinta ja kun lähden, viihdyn kuitenkin. On vain helpompaa olla tekemättä mitään.

Tahtoisin itkeä, mutten pysty itkemään.

Kaipaan jotakin, mutten tiedä mitä. Olen miettinyt parisuhdettani mitä oudoummilta kanteilta, enkä päässyt mihinkään tulokseen. Häpeän sanoa, etten jaksaisi matkustaa poikaystäväni luokse nyt tai viikonloppuna. Todennäköisesti en sitä teekkään, mutta kuka tietää..

Ajatukset poukkoilevat päässäni. Eikä näillä sanoilla tunnu olevan minkään sortin merkitystä. Purkaannun, mutta en koe juuri nyt tätä oikeaksi tavaksi. Nyt tuntuisi oikealta kaikki väärä. Kaikki se, mikä mitä ilmeisimmin luetellaan "teinien angstaamiseksi". Tuo sanojen hirveys saa itseni kananlihalle.

Loukkaavaa.

Nukkumiseen on syynä myös se, että saisin itseni pois jääkaapilta. On ällöttävää katsoa itseään peilistä tämän näköisenä. Mottaan itseäni turpaan joka kerta kun näen peilistä jalkani, vatsani ja olemattomat solisluut. Juhlat saavat itkuherkän vihaamaan itseään lisää, sillä mikään mekko, paita tai housut eivät sovi ylleni. Kyselen muilta näytänkö hyvältä, saaden myöntyviä vastauksia, mutta tahtoisin silti repiä hiukset päästäni.

Kun ei rumasta voi saada nättiä. Saatika kaunista.

Ei kaikille suotu enkelin kroppaa tai nuken kasvoja.

En ole mitenkään oman mieleni mukainen. En sisältä enkä ulkoa. En edes tiedä kuka mahdan olla ja mihin olen matkalla. Olen vain. Puolen vuoden päähän en pysty katsomaan. Näin hetkittäin tunnen vain niin suuren vetovoiman lopettaa tämä koko leikkiminen. Olen epätoivoinen. Toisella hetkellä taas en.

Mutta pakko myöntää.

Hymyssä suinkin pystyy miettimään pohjattomia kuiluja.